Kun sopimuksiin tehdään muutoksia, joiden seurauksena sopimuksen kuukausihinta muuttuu (sopimuksen tuotteiden hinta- ja määrätietojen muutokset), voidaan muutokset viedä laskulle tai kuluvan kauden sopimuslaskulle "Sopimukset" - valikosta löytyvän ”Sopimusmuutokset” - työkalun avulla.
Riveiltä nähdään asiakkaan ja sopimuksen nimi sekä muutoksen kausi, päivien lukumäärä ja kuukausimuutos. Klikkaamalla yksittäisen rivin kohdalta saadaan auki tarkempi näkymä sopimusmuutoksen sisältämistä tiedoista.
Klikkaamalla päivämäärien päältä on mahdollista muokata aikaväliä, jolta muutos lasketaan. Oletuksena alkamispäivämäärä on päivä, jolloin muutos on tehty ja lopetuspäivämäärä sellaisen sopimuksen laskukauden viimeinen päivä, jonka lasku on jo muodostettu. Jos muutos sopimushinnoissa tai tuotteissa on sovittu alkavaksi ennen kuin muutos on todellisuudessa viety Kohoon, voi aikavälin muuttaminen tulla tarpeelliseksi.
Klikkaamalla ”Ennen” tai ”Jälkeen”-otsikkojen kohdalta saadaan auki sopimuksen vastaava versio, jos halutaan tarkemmin vertailla sopimuksen muutosta edeltävää tai myöhempää versiota.
Yksittäisen muutoksen laskuttaminen
Yksittäisiä sopimusmuutoksia voidaan laskuttaa rivin oikeassa laidassa olevasta ”Lasku”-painikkeesta.
Avautuvassa näkymässä voidaan valita, kuinka muutos halutaan laskuttaa. Vaihtoehtoina on luoda uusi lasku, lisätä muutos odottavalle laskulle tai tulevalle kaudelle.
Jos muutos halutaan lisätä olemassa olevalle laskulle, valitse ”Odottava lasku”-valinta. Valinnan viereen avautuu alasvetovalikko, josta löytyy kaikki ”Laskuttamatta”-tilasta löytyvät laskut. Valitse lasku johon muutos halutaan lisätä.
Jos muutos halutaan kohdistaa tulevalle kaudelle, valitse ”Tuleva kausi”-valinta, jolloin viereen ilmestyy alasvetovalikko, josta voidaan valita mille kaudelle muutos lisätään.
Kun olet valinnut miten haluat laskuttaa muutoksen, paina ”Laskuta”-painikkeesta, jolloin avautuu laskun muokkausnäkymä, josta voidaan vielä tarvittaessa muokata tietoja. Tarkemmin laskujen muokkaamisesta löydät ohjeesta 4.1.3 Laskujen tarkastaminen ja lähettäminen eteenpäin ulkoiseen järjestelmään.
Usean muutoksen laskuttaminen samanaikaisesti
Jos halutaan laskuttaa monta muutosta kerralla, voidaan tämä tehdä valitsemalla ensin kaikki ne muutokset, jotka halutaan laskuttaa. Tämän jälkeen sivun oikeasta yläkulmasta valitaan, halutaanko muodostaa jokaisesta muutoksesta erillinen lasku (1 Lasku / Muutos) vai laskutetaanko yhden asiakkaan kaikki sopimusmuutokset samalla laskulla (1 Lasku / Asiakas). Lopuksi paina ”Laskuta valitut” -painiketta.
Huom. Jos laskutettavia muutoksia on paljon, laskujen muodostuksessa saattaa kestää hetki.